Kaikki romantiikannälkäiset,jotka pitävät koskettavista tarinoista,lukekaa ehdottomasti tämä.Vinkin kirjasta sain,kun mieheni katsoi elokuvaa "Suzanne's diary for Nicholas".Valitettavasti en itse nähnyt elokuvaa,mutta näin mieheni kyynelehtivän (se merkitsee että elokuva on koskettava, eihän miehet kyynelehdi).Seuraavalla viikolla olimme kirpputorilla, ja silmiin pisti kirja "Tagebuch für Nicholas", eli saksankielinen versio kirjasta.Kysyin mieheltäni,olisiko sattumalta kirja,josta näki elokuvan ja kaikki täsmäsi,joten ostin kirjan eurolla.

Alkaessani lukemaan, ajattelin että tämähän on tavallinen ihana rakkauskertomus,mitä itkettävää tässä on,mutta sitten eräällä sivulla alkoi kyyneleet valumaan ja itku pääsi ihan kunnolla.Nenäliinoja kului paketti kun kirjan pääsin loppuun.Luen varmaan uudestaan.

www.helmet.fi sivuilta näin,että kirja on myös suomennettu ja löytyy ainakin pääkaupunkiseudun kirjastoista.Elokuvan kun vielä jostain löytäisi...

Kirjan sisällöstä:kun Katie Wikinson tutustuu täydelliseen mieheen,on hän ikionnellinen.Kuitenkin eräänä päivänä rakastettu katoaa jäljettömiin.Hän kuitenkin jättää jälkeensä päiväkirjan.Kirja sisältää nuoren äidin muistiinpanoja omalle pienokaiselleen.Siinä hän kirjoittaa mm. rakkaussuhteestaan lapsen isään.Pian Katie tajuaa,että päiväkirjan isä ja hänen kadonnut rakastettunsa on sama ihminen...

Kirja on ollut ilmestyessään viikkokausia Amerikan bestsellerlistalla.