Meidän lapsille ei koskaan vauvaiän jälkeen ole tehty erikseen ruokaa,jos eivät jostain juuri ole sattuneet pitämään.Ei heitä kyllä koskaan ole pakotettukaan syömään,mutta kumma kyllä ruoka on sittenkin aina maistunut. Siksi he ovat tottuneet syömään lähes kaikkea, ja heidän lempiruokiinsa kuuluu, yllättävää kyllä sosekeitot ja pinaatti.Vauvamössöt jätettiin tyttäreltä jo 9 kk iässä,kun neiti halusi pippuripihviä ja limua, eikä banaanisosetta ja vauvamehua,aikuisten lautanen näytti herkullisemmalta.Sen ikäisestä lähtien ovat kummatkin lapset syöneet samaa ruokaa samoine mausteineen kuin me aikuiset.Eivät ole siitä kyllä kärsineetkään,ja terveitä ovat olleet,mitä nyt normaalit lastentaudit sairastettu (harvoin), ei korvatulehdus-tai keuhkoputkentulehduskierteitä,ei allergioita.

Myös kaikki "eksoottisemmat" herkut maistuvat heille,tavallisesta kotiruuasta puhumattakaan.Tarhassa minulle joskus aikoinaan sanottiin, että kyllä on kiva kun meidän lapset eivät nirsoile.Ainoa "tavallinen" ruoka,josta tarhassakin annettiin meidän lapsille poikkeus, oli puuro.Sitä en ole itse koskaan voinut sietää, enkä vauvavellien jälkeen sitä ole tarjoillut sen koommin.Mutta tässäkin on poikkeus: Helmivelli/puuro,mannapuuro,suklismannapuuro,riisipuuro,nämä maistuvat edelleenkin lapsillemme,mutta ei minulle.Harmi,ettei täältä saa Helmi-suurimoita, mannaryynejä kyllä,ja suklismannaa tehdään lisäämällä kaakaojauhetta.

Näitä juttuja tuossa mietiskelin aloitellessani lounasta lapsille,kunhan tulevat koulusta.Muhennettua pinaattia ja savukirjolohipastakastiketta on tänään tarjolla,siis herkkuruokaa.