Ihmiset muistelevat usein kesää,talvea, lomaa,juhlaa tms. monesti säiden mukaan.Aika kultaa tietysti aina muistot,mutta ihan kiva olisi oikeasti muistaa,millaista säätä silloin tai tällöin,ihan vaikka tavallisena arkipäivänä on ollut.Ajattelin ihan itsenikin takia vähän niitä tietoja tänne keräillä.Suomalaiset ovat valittaneet huonosta kesästä tänä vuonna. Niin kauan itsekin Suomessa eläneenä tiedän,että varmaan on ollutkin.Mutta kyllähän sinne muutama aurinkoinen päiväkin on sattunut varmaan.Tai sitten kävi,että meidän Suomen lomalla vaan paistoi aurinko ja oli upean kaunista.Vajaaseen kolmeen viikkoon omaa lomaani siellä ei paljoa sadepisaraa tai kylmää osunut.Aivan upea lomasää, eikä aika ole vielä kullannut muistoja,reissusta palattiin vasta vajaa neljä viikkoa sitten.

Tänään täällä meillä on myös ollut upea aurinkoinen sää.Aamusta aikaisesta paistoi jo aurinko melkein pilvettömältä taivaalta, ja koko päivänä on ollut vain muutama poutapilvi kaukana taivaanrannalla.Aamulla kuudelta oli +13 astetta, ja päivälämpötila +25 suosi parvekkeella löhöämistä hyvän kirjan kanssa (Isabelle Allende "Rouva Fortunan tytär").Hellevaatetta kummempaa ei ole tarvinnut päälleen laittaa.