Vaikka suunnitelmissa oli lähteä vasta maanantaina naapurin kyydissä Gerhardia katsomaan,niin ikävä yllätti,joten päätin yllättää minäkin.Sanna-tyttärellä oli koulupäivä ja hänen kanssaan tehtiin koulun jälkeen treffit junassa ja matkustettiin Alzeyhin (kaupunki 15 min junamatkan päässä), josta asemalta lähtee bussit klinikkaa kohti,tosin huonoin aikatauluin.Sairaalan löysimme helposti,mutta sitten.Sairaalakompleksi on iso,mutta hyvien opastusten mukaan oikea rakennus löytyi myös helposti sekä oikea osasto.....vai eikö sittenkään? Osastolle päästessämme halusin vielä varmistaa huoneen hoitajalta,etten tyhmänä pistä päätäni ensin viiteen väärään huoneeseen. Hoitajalta tuli tiukka vastaus kuin kaapin hyllyltä: ei meillä ole sen nimistä potilasta.Sanoin olevani varma osastosta, en huoneesta, mutta edelleen hän sanoi,ettei sen nimistä potilasta löydy heiltä.No hetken kuluttua hän lähti soittelemaan ympäri taloa puhelimella kysyäkseen mistä osastolta mieheni löytyy.Puhelinkierroksen päätteeksi pyyteli anteeksi omaa sekoiluaan ja ohjasi meidät oikeaan huoneeseen.Siis osasto oli aivan oikea!

No eihän miestäni huoneesta löytynyt,mutta tavarat todistivat,että siellä hän asustaa.Odottelimme hetken,mutta sitten kysyin samaiselta hoitajalta,onko hänellä tietoa,missä mieheni voisi olla.No hän sanoi hieman tympeästi,että potilaiden pitäisi mainita minne menevät,mutta erittäin harvat niin tekevät.Taas odottelimme, kävimme välillä ulkona soittamassa, etsimässä cafeteriaa jne. mutta ei kuulunut eikä näkynyt mitään.Tyttö alkoi jo hermostua (väsyneenä koulupäivän jälkeen) ja ihan ymmärrettävää oli että minä se "syyllinen" olin koska olin halunnut isin yllättää.Etsimme hoitajan neuvojen opastuksella myös kaikki (?) taukotilat,mutta ei vaan näkynyt eikä kuulunut.Olin myös laittanut tekstarin,että odottelemme hänen huoneensa edustalla.Kohta Cafeteriassa istuskellessamme soi puhelin ja mieheni kysyi missä olemme.Vihdoin!!!! Oli ollut huonekaverinsa kanssa telkkarihuoneessa koko ajan, joka sivukäytävä oli jäänyt minulta/meiltä huomaamatta!!!

No, tapasimme vihdoin,mutta koska Sanna halusi ehdottomasti lähteä viimeisellä bussilla kotiin (lähti jo 15.53) hänen aikansa jäi hieman lyhyeksi.Minä jäin iltaruokailuun asti ja kävelin sitten puolen tunnin (helpon) matkan junaasemalle. Vein mukana läppärin ja muutaman DVD:n, aika on siellä pitkästyttävää välillä,vaikka huonekaveri on kiva, kirja on mukana sekä kalastuskurssiin liittyvät materiaalit. Kipu on hellittänyt hieman,mutta kipulääkitys onkin kova,kortisoni on aiheuttanut ilmeisesti verensokerin nousua ja nyt sitäkin kontrolloidaan.

Kaikki, jotka minut tuntevat,tietävät että tykkään aivan kamalasti Nalle Puh:ista. Olen joskus vuosia sitten ostanut Anttilasta isänpäivälahjaksi miehelleni yöpuvun, miesten yöpuvun,johon kuuluu T-paita ja "shortsit" Nalle Puh kuviolla.Koska Gerhard ei käytä yleensäkään yöpaitaa kuin todella harvoin, on tuo T-paita toiminut omana yöpaitanani.No nyt,kun sairaalaan piti ottaa omat vaatteet, yöpaitaa myöden, hänelle jäi vaihtoehdoksi vain tämä Nalle Puh-puku, ja mieheni mitään koskaan häpeämättä sitä siellä on myös käyttänyt. Huonekaveri kertoi minulle,että ekana iltana pari kertaa hieraisi silmiään,kun Gerhard Nalle Puh-yökkäriä alkoi pukea päällensä :)

Huomenna lähden sairaalaan ennen kahdeksaa jo,menen naapurin mukana, ja tulen kotiin 12 jälkeen,kun hänen työpäivänsä loppuu.Salakuljetan joulutorttuja,joita perinteisesti ensimmäisenä adventtina Sannan kaa leivon tänään.Makea on tällä hetkellä hänellä kuulemma kiellettyjen listalla,mutta eilen esim.oli aamupalalla ollut sämpylöiden lisäksi kolme isoa palaa voita sekä marmelaadia makkaran/juuston sijaan (???).Ja eilen Cafeteriassa syötiin kahviherkut.

Eilen piti laittaa ensimmäiset jouluvalot sisätiloihin, perinteisesti 1.adventiksi, vintiltä ne hain, mutta laitoin vasta kynttelikön keittiön ikkunalle.Tänään sit loput.Tuo Gerhard on minulla nyt listalla aivan ensimmäisenä, ja muihin asioihin on piiiiiiiiiitkä väli.