En ole kännykkäriippuvainen (sanan varsinaisessa merkityksessä),mutta harmittaa todella jos jostain syystä en pysty tärkeää asiaa infoamaan eteenpäin,jos olen liikenteessä.Mulla on kännykkä aina äänettömällä kotonakin ollessa,joten en edes välillä katso sitä,jos joku on viestiä laittanut. Kotipuhelimen kuulee kaikki,joten siihen on hyvä soittaa,jos on (tärkeää) asiaa.Mutta eilen kun olin töistä tulossa ja ei puhelimessa ollut kenttää, harmitti tosi kovasti.Yritin viestittää kotiin, koska olen tulossa, ruuan ja asemalta hakemisen vuoksi,mutta ei vaan onnistunut.Yritin sulkea ja avata, poistaa akkua ja laittaa paikalle,mutta ei vaan onnistunut.Kenttää ei ollut. No kotona sitten mies oli heti kysymässä,miksi en ilmoittanut tulostani, oli myös yrittänyt ottaa yhteyttä.Koska Sannalla oli sama ongelma,päädyimme siihen,että operaattorillamme on ongelmia.Netistä sitten näin,että kaatunut oli koko systeemi täällä laajalla alueella Saksassa, eikä tietoa koska taas toimii. Niin iso juttu oli, että jopa Hesarin sivulle oli päätynyt juttu, että miljoonat kännykänomistajat olivat ilman yhteyttä tuntikausia täällä meillä. En siis ole "blondi" eikä kännyssäni onneksi ole mitään vikaa,vaikka vanha onkin.

Riippuvainen olen kyllä sitten aamukahvista.Juon päivässä kaksi kuppia kahvia, en enempää en vähempää.Mutta ne kaksi kuppia on SAATAVA aamulla ennen aamiaista ja HETI kun herään.Päivä ei kai kovin huonommin voi alkaa,jos kahvia ei syystä tai toisesta saa.Eilen meinasi olla sellainen päivä; kahviautomaatti temppuili ja "vanhanaikainen" kahvinkeittimemme on miehen työpaikalla. Itku kurkussa ja vihaisena yritin aamukahvia saada, ja sitten keitin vettä ja suodatinpussin kanssa tein "vanhaa" Juhlamokkaa (jäännös kahvinkeitinajalta,nyt käytämme kokonaisia papuja) suoraan kuppiin. Kaksi kuppia kahvia sain ja elämä hymyili taas. Kolmas kuppi aamulla maistuu jo pahalta, se on kumma juttu (vai tottumiskysymys).Tänään meinasi olla sama juttu,mutta onneksi oli vain väliaikainen häiriö.Koko perhe tietää,mikä "h........" on valloillaan jos äiti ei saa aamukahviaan.