Tunnen olevani onnekas.Elämä on koetellut moneen otteeseen,mutta silti elämässäni on aina asiat olleet enimmäkseen hyvin. Eräs onnellisimmista hetkistä oli tasan kaksikymmentä vuotta sitten,jolloin menin naimisiin miehen kanssa,jota en vaihtaisi pois. Hääpäivämme tänään on ollut aika arkista puuhaa,mutta koska se sattui maanantaille,niin........

...viikonlopuksi oli suunnitelmissa ajaa anopille (150 km),koska emme ole pitkään aikaan siellä käyneet. 85-vuotias anoppi asustaa yksin suht isoa taloa ja iloitsee vierailuista. No sinne suuntasimme myös,mutta en tiennyt,että rakas mieheni oli suunnitellut sinne minulle hääpäiväyllätystä.Sunnuntaiksi hän oli kutsunut kaikki ystävämme (siis täällä Saksassa) paikalliseen kreikkalaiseen ravintolaan lounaalle (vihkimisen jälkeen silloin 20 vuotta sitten olimme ystävämme Dimin kreikkalaisessa ravintolassa syömässä, valitettavasti hän lopetti ravintolansa vuosi sitten,joten tyydyimme toiseksi parhaaseen). Ihanaa yhdessäoloa ystävien kanssa,jotka silloinkin jakoivat onnenpäivämme, ihania tuomisia heillä myös oli mukanaan, mm. iso värikäs kukkakimppu jossa kaksi kangassydäntä, toisessa P toisessa G, sydänkakku jossa paloi 20 kynttilää, viisi viinipulloa,jokainen viini valittu harkiten tilanteen mukaan ja muuta pientä kivaa.Katselimme valokuvia siitä päivästä,jolloin oli päivällä +22 astetta lämmintä (nyt kahlasimme lumessa ravintolaan)ja totesimme,että ihan kuin se olisi ollut eilen.Valitettavasti ihan rahanpuutteessa emme pystyneet silloin Suomessa toista tilaisuutta järjestää,mutta häämatkamme suuntautui,kuinkas muuten, Suomeen.

Tänään sitten, varsinaisena päivänä,olemme syöneet sydänkakkua,Gerhard on korjannut hajonnutta pyykinkuivaajaa ja minä yrittänyt saada pyykkiä kuivaksi,ilma on niin kostea nyt, että parvekkeella suojassakaan ei ollut kahdessa päivässä pyykki kuivunut. Pakko kuivattaa sisällä,jota en mielellään tee. Gerhard kun tarvitsee vaatteita,koska menee keskiviikkona 4-6 viikoksi sairaalaan,jossa intensiivisellä puheterapialla yritetään saada leikkauksessa jouluna 2008 halvaantunut äänihuuli toimimaan. Ja juuri avasimme kuohuviinipullon, hääyötä odotellessa...

Huomenna alkaa taas työt loman jälkeen, Lufthansan lakko vaikuttaa varmasti myös omaan työhöni. Ja 1.3 aloitan työt uuden työnantajan leivissä, minut valittiin "jatkoon", työ kyllä pysyy samana,palkka ei.Sain uuden työsopimuksen avulla lisäaikaa miettiä,mitä teen tulevaisuudessa.