Jouluaattoaamu valkenemassa, jouluvalot niin kauniina puutarhassa valaisevat vielä (harmaana)valkenevaa päivää. Itsesuolattu kinkku on uunissa, laatikot eilen valmistettu ja paistettu, juoksutinjuusto valmis sekä jälkiruoka Marianne-jäädyke pakasteessa.

Sannalle varsinkin on  niin tärkeää nämä jouluruokaperinteet, oli huolissaan kerkiääkö juusto valmiiksi ajoissa, auttaako jäädykkeen valmistamisessa ja porkkanalaatikosta napsi ison osan suoraan uunista otettaessa, sanoi illalla, että voisi vaan istua alas ja syödä porkkanalaatikkoa koko yön. Kyllä noille miehillekin se on tärkeää, mutta Christoph ei sitä oikein näytä ulospäin, odottaa vaan tulevaa Suomen lomaansa. Gerhard on auttanut jouluvalmisteluissa minkä matkoiltaan on kerennyt, laittoi lisää valoja ulos eilen, hoiti kuusen hankinnan (odottaa tuossa koristelua), laittoi joulukalan ja kävi ruokaostoksilla,hoiti kinkun uuniin jne jne.

Tässä on vielä pikkuvalmisteluja, ja sitten klo 11 täkäläistä aikaa hiljennyn Joulurauhan julistukseen Suomen Turusta. Sitten vaahtokylpy ja lasillinen viiniä sekä hyvä kirja (saunaa kun ei ole) ja sitten vain rauhallista yhdessäoloa perheen kanssa, se kun on niin harvinaista meillä. Ylen Radio Suomen lähetystä tässä myös samalla kuuntelen, ihanaa joulumusiikkia.

Maailma on täynnä ihanaa joulumusiikkia, ja meilläkin niin monta ihanaa joulu CD:tä, mutta kyllä taas eilen totesin, että yksi on ylitse muitten CD:n joukossa, nimittäin Antti Tuiskun "Minun Jouluni" CD.

RAUHALLISTA JOULUNAIKAA kaikille